
Olet varmasti kuullut hänen hittinsä “The Closest Thing To Crazy” tai “Nine Million Bicycles”. Jos olet jo Katie Meluan fani, tiedät varmaankin, että hän on kuuluisa ympäri maailman myös hänen työstään yhteiskunnallisen kehityksen ja ympäristösuojelun hyväksi.
Katie Melua haluaa tehdä maailmasta paremman paikan omalla tavallaan: hän hyödyntää tunteiden voimaa. Hänen laulamisensa on jo auttanut häntä kiinnittämään huomiota erilaisiin aiheisiin, kuten köyhien lasten auttamiseen, metsien ja merten suojeluun sekä AIDSin vastaiseen taisteluun.

Hänen työnsä ja asenteensa inspiroi meitä, ja siksi olemme pyytäneet hänet Opel-merkin lähettilääksi. Inspiraation lisäksi hän on antanut kasvot Opelin ympäristönsuojeluun sitoutumiselle. Opel-merkin vihreiden arvojen lähettiläänä hän auttaa kertomaan Opelin kestävää kehitystä ja yhteiskuntavastuuta koskevista näkemyksistä.
Opel sponsoroi Katie Meluan vuoden 2010 Euroopan-kiertuetta, joka kulkee nimellä The House. Opel tukee myös hänen hankettaan, jolla tuetaan eurooppalaisten koulujen musiikin opetusta. Tässä hankkeessa sponsoroidaan koulubändejä ja lahjoitetaan niille soittimia niissä kaupungeissa, joissa hän esiintyy Euroopan-kiertueensa aikana.
Georgiassa syntynyt isobritannialainen laulaja Katie Melua on yksi aikamme poikkeuksellisimmista laulajista. Hän on laulanut tiensä miljoonien ihmisten sydämiin kauniilla balladeillaan, joissa yhdistellään jazzia, bluesia ja poppia.
Katie Meluan tarina
Kun Katie Melua lauloi Mike Battin Dramatico Recordsilla syyskuussa 2002, kukaan ei osannut kuvitellakaan, että Katien kolmannen albumin julkaisemiseen mennessä hän olisi vuoden eniten myyty isobritannialainen naisartisti.
Kaikki alkoi lähes sattumalta, laulusta 'The Closest Thing To Crazy', kun Katie näki sattumalta laulun sanat ja halusi ehdottomasti laulaa sen. Hänen vaistonsa oli oikeassa. Radion kuuntelijoiden reaktio oli uskomaton. "Ihmiset ottivat minut vastaan todella hienosti," Katie sanoi. "He pitivät etenkin The Closest Thing To Crazy -kappaleesta. Joku sanoi, että hänen täytyi pysäyttää auto, kun se tuli radiosta. Eräs toinen sanoi alkaneensa itkeä."
Hänen kaksi ensimmäistä albumiaan, Call Off The Search ja Piece By Piece, nousivat kumpikin listojen kärkeen useissa maissa. Tarina sai myös jatkoa jännittävällä, ennätyksiä rikkoneella, vuoristoratamaisella ajanjaksolla, johon sisältyi useita massiivisia maailmankiertueita ja erityisiä hetkiä – kuten Katien esiintymisen Nelson Mandelalle yhdessä idoliensa Queenin kanssa, sekä illallinen Buckinghamin palatsissa oikean kuningattaren ja Yhdysvaltain suurlähettilään kanssa.
Hänen uusin albuminsa, joka kantaa nimeä The House, julkaistiin toukokuussa 2010. Sitä on kuvailtu äänellisesti eeppiseksi, seikkailulliseksi ja dramaattiseksi, joka vetää puoleensa Katien fanien lisäksi myös uutta yleisöä. The House -albumi on kerännyt joitakin hänen uransa hienoimmista huomionosoituksista ja noussut Billboardin Euroopan listojen kärkeen. Radio 2:n Janice Long ja Daily Telegraph kuvailivat ensimmäistä singleä The Flood "hänen parhaaksi laulukseen".
Tärkeimpiä saavutuksia
Kuvien autot voivat olla lisävarusteltuja.


