5.10.2009

Opel Astra sai ensimmäisen merkittävän palkintonsa jo ennen kuin se on tullut edes markkinoille. Kultainen ohjauspyörä -valintaan vaikuttivat Auto Bild -lehtien lukijat 26 Euroopan maassa sekä asiantuntijaraati.
Muotoilullaan, tiloillaan sekä autoa jo testanneet ajo-ominaisuuksillaan hurmannut täysin uusi Opel Astra on saanut Auto Bild -lehtien myöntämän Kultainen ohjauspyörä (Goldene Lenkrad) -palkinnon kompaktien perheautojen luokassa. Astra voitti palkinnon selvällä erolla. Opelin uutuus sai huippupisteet muun muassa moottoristaan, energiataloudestaan, alustastaan, jarruistaan, ohjauksestaan ja kuljettajaa avustavista turvavarusteistaan.
Kultainen ohjauspyörä -palkinnon valinta toteutetaan kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa kaikki Auto Bildin yli 40 miljoonaa lukijaa 26 Euroopan maasta voivat äänestää omaa suosikkiaan kuudessa eri luokassa. Toiseen vaiheeseen pääsi mukaan kaiken kaikkiaan 46 autoa, jotka 50 asiantuntijan raati arvioi ja pisti paremmuusjärjestykseen muun muassa ajo-ominaisuuksien, mukavuuden ja laadun perusteella. Asiantuntijaraati koostui insinööreistä, kilpa-ajajista ja päätoimittajista. Mukana olivat muun muassa Walter Röhrl, Mattias Ekström sekä Ralf Schumacher.
Kuvien autot voivat olla lisävarusteltuja.
