TÄYSIN UUSI ASTRA JATKAA OMALLA TYYLILLÄÄN INISGNIAN JALANJÄLJILLÄ.TÄYSIN UUSI ASTRA JATKAA OMALLA TYYLILLÄÄN INISGNIAN JALANJÄLJILLÄ.

Seuraava askelSeuraava askel

7.12.2009

Täysin uusi Opel Astra jatkaa omalla tyylillään Insignian jalanjäljillä

Uusi Astra on Opelille erittäin tärkeä malli, sillä kompaktien perheautojen kokoluokka vastaa kolmannesta merkin myynnistä. Uutuuden kehitystyöhön on panostettu enemmän kuin mihinkään aiempaan malliin ja sen huomaa lopputuloksesta. Opelin uutta muotokieltä edustava Astra on entistä tilavampi, tehokkaampi, parempi ajaa ja siihen on tarjolla luokassa ennennäkemättömiä varusteita, kuten FlexRide-alusta, AFL+-ajovalojärjestelmä ja Opel Eye.

Opel esitteli ensimmäisen kompaktin perheautomallin vuonna 1936, kun se toi markkinoille Kadettin. Kadettin lanseeraamisesta on ehtinyt kulua yli 70 vuotta, mutta Opel jatkaa yhä vahvasti eteenpäin. Mallinimi on vaihtunut matkan varrella Astraksi, mutta vuosikymmenten aikana Opel on myynyt tässä kokoluokassa yhteensä noin 21 miljoonaa autoa. Täysin uusi Opel Astra sijoittui maanantaina 30.11.2009 julkistetussa Vuoden Auto 2010 -valinnassa oman luokkansa parhaana autona kolmanneksi.

 

Isompi ja virtaviivaisempi

Nyt esiteltävä täysin uusi viisiovinen Opel Astra jatkaa Insignian viime vuonna aloittamaa uudistusta, joka vie Opelin seuraavaan aikakauteen. Astralla on nyt mittaa 4,42 metriä, mikä on 17 senttiä aiempaa enemmän. Auton akseliväli on kasvanut reilut seitsemän senttiä, raideväli edessä 56 ja takana 70 mm, mikä kasvattaa sisätiloja ja vakauttaa uutuuden ajettavuutta.

Astran keula on melko lyhyt, mikä tuo ohjaamon eteenpäin ja jättää matkustamoon entistä paremmat tilat. Tuulilasi on erittäin viisto ja kattolinja kaartuu yhtenä piirtona taaksepäin hienostuneeseen takaspoileriin saakka. Katto näyttää siltä kuin se laskeutuisi takana todellista jyrkemmin, sillä sivuikkunoiden yläreuna kaartuu alas itse kattolinjaa enemmän. Tämä takaa sen, että virtaviivaisesta ulkonäöstä huolimatta myös takamatkustajilla on reilusti pääntilaa. Astran kyljessä on Insigniasta tuttu lapamainen pokkaus, mutta isoveljestä poiketen se kääntyy ylöspäin takaoven takareunassa.

 

Astran takalasi kaartuu sivuille saakka ja takavaloyksiköt sekä jykevä puskuri korostavat auton leveyttä. Kookkaat etu- ja takapuskurit on kehitetty ottamaan vastaan törmäyksiä siten, että vahingot niin omalle kuin toisen autolle jäisivät vähäisiksi, mikä alentaa korjauskustannuksia. Uudet puskurit parantavat myös jalankulkijaturvallisuutta.

 

Sisätilojen viihtyisyys uudelle tasolle

 

Uudessa Astrassa on jatkettu Opelin esimerkillistä laatutyötä suunnittelupöydältä alkaen. Se näkyy ja tuntuu valmiin tuotteen sisätiloissa. Lähes kaikki pinnat muodostavat kaarevia linjoja, mutta tyyli ei ole mennyt käytännöllisyyden edelle. Sisätiloissa on käytetty laadukkaita ja hienostuneita materiaaleja. Astrassa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että pintojen pitää olla kauniin ulkonäön ja kestävyyden lisäksi miellyttävän tuntuisia.


Etuoviin saakka kaartuva kojelauta ottaa kuljettajan ja etumatkustajan syleilyynsä. Kojelauta on käytännöllisen musta ja mattapintainen, jotta tuulilasille ei syntyisi kirkkaalla säällä häiritseviä heijastuksia. Helppolukuinen mittaristo on suoraan kuljettajan edessä ja keskikonsoli erottuu tyylikkäästi omana kokonaisuutenaan. Lyhyt vaihdekeppi on sijoitettu keskikonsolin alareunaan hyvin kuljettajan ulottuville. Kuljettajan istuimessa on poikkeuksellisen laajat säätövarat joka suuntaan, minkä lisäksi ohjauspyörässä on korkeus- ja etäisyyssäätö. Tarjolla on myös Opelin ergonomiastaan palkittu AGR-istuin, jossa säätömahdollisuuksia on vielä enemmän.

Uuden Astran viihtyisyyttä lisää entisestään aiempaa parempi valaistus, jossa valonlähteiden sijoitteluun on kiinnitetty runsaasti huomiota. Osa valoista on tarkoitettu selkeästi tuottamaan valoa ja osa luomaan tunnelmaa. Uutta on muun muassa punainen valaistus ovissa, keskikonsolissa ja vaihdekepin ympärillä.

Astran suunnittelijat selvittivät ennen sisätilojen luomista mitä ihmiset autoissaan säilyttävät. Tutkimustulosten perusteella Astraan kehitettiin erilaisia säilytys- ja kuljetuslokeroita, jotka soveltuvat parhaiten yleisimpien mukaan otettavien tavaroiden kuljettamiseen. Astrassa on omat säilytyspaikkansa muun muassa MP3-soittimelle keskikonsolissa ja kuljettajan puolella on minihansikaslokero. Joihinkin versioihin kuuluva sähköinen käsijarru vapauttaa lisää tilaa keskikonsoliin, koska sähköisessä versiossa jarrukahvan tehtävän hoitaa pieni katkaisin. Sähköiseen käsijarruun kuuluu myös mäkilähtöavustin. Ovitaskuihin niin edessä kuin takana mahtuu iso juomapullo ja mukitelineitä on riittävästi sekä edessä että takana. Lisäksi varustetasosta riippuen etumatkustajan istuimen alapuolella on vetolaatikko.


Käytännöllisyyttä Opelin Flex-järjestelmillä

 

Opel Astran nokkeliin kuljetusratkaisuihin kuuluu FlexFloor-järjestelmä, jolla 370-litraisen (VDA) tavaratilan lattia voidaan asettaa helposti kolmelle eri korkeudelle tilanteen mukaan. Siirrettävä taso kestää sadan kilon painon. Korkeimmassa asennossaan FlexFloor nostaa lattian tavaratilan kynnyksen korkeudelle, jolloin painavien tavaroiden kuormaaminen on helppoa. Samalla välipohjan alle jää vielä 126 litran vetoinen tila.


Keskiasennossa tavaratilan pohja muodostaa tasaisen lattian kaadettujen takaselkänojien kanssa ja pohjan alla on 52-litrainen tila. Alimmassa asennossaan yhtenäinen tavaratila on suurimmillaan.


Toinen Astraan saatava innovatiivinen kuljetusratkaisu on FlexFix-polkupyöränkuljetusteline. Huomaamaton teline on integroitu takapuskuriin, josta se tarvittaessa vedetään esiin. Telineessä voi kuljettaa kahta polkupyörää.

Kaikkien Opel Astra-versioiden vakiovarusteisiin kuuluu ilmastointilaite joko automaattisena tai manuaalisena. Automaattinen kaksialueilmastointi on Opelin kokonaan itse kehittämä. Se ei ainoastaan tarkkaile matkustamon lämpötilanvaihteluja, vaan ennakoi muutoksia seuraamalla muun muassa ulkolämpötilaa, auringonpaistetta, ajonopeutta ja muita tekijöitä. Näin matkustamon lämpötila pysyy kaikissa tilanteissa tasaisena.


Opel patentoi innovatiivisen alustaratkaisun

Uuden Opel Astran alustaratkaisussa on yhdistetty hyväksi havaittuja perinteisiä ratkaisuja sekä täysin uusia innovaatioita. Edessä on Insigniasta tuttu ratkaisu McPherson-joustintuin, mutta taka-akselistossa on yhdistetty ensimmäistä kertaa maailmassa yhdystukiakseli ja Watt-tuki. Tämä Opelin patentoima rakenne hyödyntää yhdystukiakselin kompaktin koon, mutta Watt-tuki vastustaa paremmin pyöriin kohdistuvia sivuttaissuuntaisia voimia kaarteissa häiritsemättä pystysuuntaista joustoliikettä. Alustaratkaisun ansiosta Astrassa on pystytty yhdistämään tarkka ja nopea reagointi, hiljaisuus sekä mukavuus. Astran jämäkkyyttä lisää myös huomattavasti aiempaa jäykempi kori, mikä vaikuttaa ajettavuuden lisäksi positiivisesti myös matkustamoon kantautuvien äänten määrään.


Opel Astraan on saatavana FlexRide-alustajärjestelmä, joka esiteltiin ensi kerran Insigniassa vuosi sitten. Opel esitteli jo vuonna 2003 IDS+-järjestelmän, joka vaikutti jousitukseen. FlexRide on siitä huomattavasti kehittyneempi versio, sillä se tarkkailee jatkuvasti ajotilanteita, tien profiilia, ajoneuvon liikettä ja kuljettajan ajotyyliä ja säätää alustan toimintaa sen mukaan. FlexRide vaikuttaa jousituksen ja iskunvaimennuksen lisäksi ohjauksen tehostukseen sekä siihen, kuinka herkästi moottori reagoi kaasupolkimen liikkeisiin.


Kuljettaja voi valita FlexRide -järjestelmän kolmesta esiasetuksesta mieleisensä. Perusasetuksen lisäksi tarjolla ovat mukavuutta painottava Tour- ja urheilullinen Sport-asetus. Sport-asetuksella jousitus on jäykempi, auto reagoi kaasunpainallukseen herkästi ja ohjaus on jämäkämpi. Painettaessa Sport-nappia mittariston valaistus muuttuu punaiseksi ja automaattivaihteisissa versioissa järjestelmä kierrättää moottoria korkeammalle ennen vaihtoa. Myös valinnaisvarusteena saatava mukautuva AFL+-valojärjestelmä reagoi tilanteisiin nopeammin. Sport-asetukseen kuuluu myös räätälöintimahdollisuus, jossa kuljettaja voi jättää jousituksen, ohjauksen tai moottorin reagoinnin kaasuun asetuksen ulkopuolelle. Kaikkien uusien Opel Astrojen vakiovarusteisiin kuuluvat aktiivista turvallisuutta parantavat ESC-ajonvakautus vetoluistonestolla, jarruassistentti, kaarrejarrutusavustin ja perävaununvakautusjärjestelmä.

Pienempiä, tehokkaampia ja taloudellisempia moottoreita

 

Uuden Opel Astran moottorivalikoimassa on Suomessa kuusi vaihtoehtoa tehoiltaan 70-132 kilowattia (95-180 hv). Opelin downsizing-strategian mukaisesti mallistossa on aiempaa pienempiä, mutta tehokkaampia ja taloudellisempia moottoreita. Astran kulutus onkin keskimäärin 12 prosenttia aiempaa alempi.


Bensiinimoottoriksi ovat tarjolla 1,4- ja 1,6-litraiset vaihtoehdot turbolla tai ilman. Mallisto alkaa vapaasti hengittävällä 1,4 litran moottorilla, jonka suurin teho on 74 kilowattia (100 hv). Tällä moottorilla Astran polttoaineenkulutus on ainoastaan 5,5 l/100 km ja CO2-päästöt 129 g/km. Vapaasti hengittävä 1,6-litrainen tuottaa 85 kilowatin (115 hv) tehon.


Erittäin mielenkiintoinen uutuus on 1,8-litraisen vapaasti hengittävän korvaava 1,4-litrainen turbomoottori. Uutuus kehittää saman 103 kilowatin (140 hv) tehon kuin edeltäjänsä, mutta 200 Nm:n huippuvääntö laajalla moottorin käyntinopeusalueella 1850-4900 r/min on 25 Nm:a aiempaa enemmän. Tällä moottorilla varustettu Astra kiihtyy nollasta sadan kilometrin tuntivauhtiin 9,7 sekunnissa. Hyvästä suorituskyvystään huolimatta yhdistetty polttoaineenkulutus jää alle kuuden litran sadalla kilometrillä, mikä on peräti 18 prosenttia aiempaa vähemmän.


Vielä urheilullisempaa suorituskykyä kaipaaville tarjotaan 1,6-litrainen turbomoottori, jonka suurin teho on 132 kilowattia (180 hv) ja vääntömomentti 230 Nm/ 2200-5400 r/min. Reservistä vapautuu tarvittaessa yliahtotoiminnon avulla vielä 36 ylimääräistä newtonmetriä viiden sekunnin ajaksi, mikä varmistaa huippuluokan ohituskiihtyvyyden.


Astran dieselvaihtoehtoina ovat Suomessa 1,3- ja 1,7-litraiset CDTI-moottorit, jotka ovat kaikkien Astran dieselmoottoreiden tapaan varustettu hiukkassuodattimella. Keväällä mallistoon tulevalle 1,3-litraiselle 70 kilowatin (95 hv) tehoiselle common-rail -moottorille annetaan Opelin taloudellisimmista malleista kertova ecoFLEX-tunnus. Astra 1.3 CDTI:n polttoaineenkulutus on ainoastaan 4,2 l/100 km, mikä tarkoittaa 109 g/km CO2-päästöjä. Astra-malliston suosikkidieseliksi noussee 81 kilowatin (110 hv) tehoinen 1,7 litran CDTI-moottori, jonka polttoaineenkulutus on 4,7 l/100 km.


Vapaasti hengittävillä bensiinimoottoreilla sekä pienimmällä dieselillä varustettujen Astrojen vaihteistona on viisivaihteinen käsivalintainen vaihteisto. Muilla voimanlähteillä käsivalintaisia vaihteita on kuusi. Kuusivaihteinen automaattivaihteisto ActiveSelect-käsivalintatoiminnolla on tarjolla 1,4-litraista vapaasti hengittävää lukuun ottamatta kaikkien bensiinimoottoreiden yhteyteen.


Ennennäkemättömiä varusteita Astra-luokkaan

Uusi Opel Astra tulee Suomessa myyntiin kolmella eri varustetasolla – Essentia, Enjoy ja Sport. Kaikki versiot tarjoavat kattavan valikoiman ilmastointilaitteen ja radio-CD-soittimen kaltaisia mukavuusvarusteita ja turvavarustelu sisältää ESC-ajonvakautuksen ja muiden aktiivisten turvajärjestelmien lisäksi muun muassa kuusi turvatyynyä, törmäyksessä irtoavat ja siten jalkavammoja ehkäisevät jarru- ja kytkinpolkimet, ja etuistuimien aktiivinen pääntuki. Onnettomuustilanteessa myös varoitusvilkut kytkeytyvät päälle, ovien lukitus aukeaa, sisävalot syttyvät ja polttoainepumpun toiminta pysähtyy. Uusi Astra sai tuoreimmassa Euro NCAP –kolaritestissä täydet viisi tähteä huippupistein.

 

Varustetasosta riippuen uuteen Astraan on tarjolla myös tässä luokassa ennennäkemättömiä varusteita, joita Insignia toi ensimmäisenä omaan luokkaansa. Kolmannen sukupolven mukautuvassa AFL+ -ajovalojärjestelmässä on yhdeksän eri toimintoa, jotka takaavat hyvän näkyvyyden kaikissa tilanteissa. Kaksoisksenonvalot valaisevat kaarteissa ja vaihtavat valotehoa muun muassa sään ja ajonopeuden mukaan. Järjestelmä huolehtii myös kauko- ja lähivalojen vaihdon automaattisesti.

 

Toinen erittäin hyödyllinen varuste on Opel Eye -kamerajärjestelmä. Siinä tuulilasin ja sisätaustapeilin väliin sijoitettu kamera välittää tietoa ohjainyksikölle, joka varoittaa kuljettajaa äänimerkillä ja mittariston varoitusvalolla kuljettajaa tahattomista kaistanvaihdoista sekä kerää tietoa liikennemerkeistä. Nopeusrajoitukset ja kieltomerkit näkyvät auton mittaristossa muutaman sekunnin ajan ja kuljettaja voi milloin tahansa palauttaa tiedon näyttöön napinpainalluksella. Näin esimerkiksi voimassaoleva nopeusrajoitus on helppo varmistaa. Kaistavahti aktivoituu nopeuden ollessa yli 60 km/h ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä käynnistyy, kun nopeutta on yli 14 km/h.

Täysin uuden Opel Astran hinnat alkavat 18 986,21 eurosta (Essentia 1.4 ecoFLEX) ja edullisin diesel maksaa 21 668,32 euroa (Essentia 1.3 CDTI ecoFLEX DPF). Varustetason nostaminen Enjoy-tasolle korottaa hintaa noin tuhannella eurolla. Se on edullisimman turbomallin perusvarustus, jolloin auton kokonaishinta on reilut 22 700 euroa (1.4 T). Moottorin korotus pykälää tehokkaammaksi (1.6 T) vaatii 600-1300 euron lisäpanoksen. Tehokkaamman dieselin Opel Astra 1.7 CDTI DPF Enjoyn hinta on vajaat 24 000 euroa.

Opel Astra esitellään Suomessa 8.1.2010. Autosta oli tehty Euroopassa yli 45 000 tilausta jo ennen sen myynnin alkamista Saksassa perjantaina 4.12.2009.