DEKRA REPORT 2012.

Opel Astra ja Insignia ovat huippulaatua.

16.1.2012

DEKRA Report 2012

Saksalainen DEKRA on julkaissut Gebrauchtwagenreport 2012:n eli käytettyjen autojen vikaraportin. Voittajaksi nousi kaikkien viattomimpana Opel Astra, joka jätti viime vuoden voittajan, Opel Insignian, tänä vuonna kakkospaikalle. Tämä oli jo kolmas vuosi peräkkäin, kun Opel oli viattomin, sillä vuonna 2010 kärkipaikalla oli Opel Corsa.

 

Saksalainen DEKRA julkaisee vuosittain raportin käytettyjen autojen vioista, joka perustuu viimeisten kahden vuoden aikana tarkastetuista yli 15 miljoonasta autosta tehtyihin havaintoihin. Jotta ostajan on helpompi löytää kiinnostavat mallit ja vertailla niitä keskenään, autot on jaettu kahdeksaan luokkaan, minkä lisäksi on tehty jako ajettujen kilometrien perusteella.

 

Vaikka raportti kertoo saksalaisista autoista, antaa se samalla hyvän kuvan eri automerkkien laadun kehityksestä ja keskinäisestä järjestyksestä. Kaiken kaikkiaan vuoden 2012 raportissa todetaan, että autojen keskimääräinen vikaprosentti nousi yli kahdella prosentilla 61,9:ään. Siitä huolimatta raportin kokonaisnäkemys on positiivinen, sillä autojen laatu on sen mukaan parantunut.

 

Opel nousi jo kolmannen kerran peräkkäin kaikkein viattomimman automallin valmistajaksi. Vuonna 2010 Opel Corsa oli paras ja viime vuonna samaan tulokseen ylsi Opel Insignia. Tänä vuonna Opel voi syystä olla ylpeä, sillä se valtasi kaksi ensimmäistä sijaa Opel Astran noustessa Insignian ohi voittoon.

 

”Se tosiasia, että merkkimme on noussut DEKRA-raportin parhaan automallin valmistajaksi jo kolmena vuonna peräkkäin, kertoo konkreettisesti siitä työstä jota olemme tehneet laadun eteen”, toteaa Opelin markkinointijohtaja Alain Visser. ”Olemme sitoutuneet toimittamaan asiakkaillemme luotettavuutta, joka on yksi Opelin perusarvoja.”