"Viestimme myös kalustollamme luotettavuutta"

24.3.2015

Opel Uutiset - ”Viestimme myös kalustollamme luotettavuutta”

Heikkinen Yhtiöt Oy on Pohjoismaiden suurin lattiapäällysteliike, joka jatkaa toiminnan kehittämistä asiakkaiden toiveiden mukaan. Viime vuodesta alkaen yhtiön autokantaa on alettu vaihtaa Opeleihin, ja nyt luovutettiin käyttöön ensimmäinen erä uusia pitkäkorisia Vivaroita.

 

Opelin tavara-automyynti lähti viime vuonna nopeaan kasvuun, ja vauhti on vain parantunut tänä vuonna. Helmikuussa Opel oli rekisteröintitilastossa jo kolmanneksi suosituin pakettiautomerkki ja kumulatiivisesti kahden kuukauden jälkeen Opel on neljännellä sijalla.

 

Kaikki Opelin kattavan pakettiautomalliston jäsenet ovat löytäneet entistä enemmän asiakkaita, mutta tärkein valttikortti on uusi Vivaro. Sen hinta on erittäin kilpailukykyinen ja vakiovarustelu markkinoiden huippua. Kun tähän vielä lisätään kestävyys, pieni kulutus ja pitkät huoltovälit, voidaan todella puhua alhaisista kokonaiskustannuksista.

 

Heikkinen Yhtiöt Oy sai alkunsa Joensuussa vuonna 1985 yhden miehen eli Jarmo Heikkisen asennusliikkeestä. Kolmessakymmenessä vuodessa yhtiö on kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi lattiapäällysteliikkeeksi, jonka liikevaihto oli viime vuonna 37 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Jarmo Heikkinen lupaa, että toimintaa kehitetään edelleen yhdessä asiakkaiden kanssa ja uskoo sen tuovan yhtiölle kasvua jatkossakin.

 

LänsiAuton avainasiakaspäällikkö Anton Hentinen kuvailee Heikkinen Yhtiöitä oman alansa markkinajohtajaksi, jonka rautaiset ammattilaiset tarvitsevat huipputyökalut. Hentinen näkeekin Vivarossa asiakkaan tapaan markkinajohtajan ainesta. Viime vuonna alkanut yhteistyö on tiivistynyt lyhyessä ajassa ja kattaa muutakin kuin pakettiautot, sillä Heikkinen Yhtiöiden Etelä-Suomen myyntimiehet ajavat nykyisin Opel Insignioilla. Loistavien tuotteiden lisäksi Länsiauton yritysmyynnin kustannustehokkaat ratkaisut ja toimiva jälkimarkkinointi helpottavat asiakkaan päätöksentekoa.

 

Yleensä suurten yhtiöiden autot ovat leasingkalustoa, mutta Heikkinen Yhtiöillä autot ovat omia. Heikkinen toteaa, että perheyhtiönä autojen hallinnointi ja käytännön pyörittäminen tarpeiden mukaan on tällä tavalla joustavampaa. Opel Vivaroihin päätymisestä Heikkinen sanoo: ”Luotamme saksalaiseen laatuun ja haluamme viestiä myös kalustollamme luotettavuutta asiakkaillemme.”

 

LänsiAuton toimitusjohtaja Tommi Köninki kiittää uutta asiakasta luottamuksesta LänsiAutoa sekä Opelia kohtaan ja korostaa, että yhtiössä panostetaan asiakasvastuulliseen yritysmyynnin toimintatapaan: ”Koko organisaatiomme ymmärtää, että työkalun on pysyttävä jatkuvasti käyttökunnossa. Puitesopimusasiakkaamme saavat lisäksi tuntuvia etuja sekä hankinnoista, että huolloista. Hankintojen ja huolto- sekä korjauspalvelujen keskittämisellä meille asiakkaat säästävät rahaa.”

 

Opel Finlandin toimitusjohtaja Rami Kittilä ei ole yllättynyt edustamiensa pakettiautojen myynnin nopeasta kasvusta, sillä pohjatyötä alettiin tehdä jo vuonna 2013: ”Mielestämme markkinaosuutemme oli liian alhainen siihen nähden, että meillä oli erinomainen mallisto ja vielä tulossa markkinoiden johtava tuote. Emme pyri olemaan markkinoiden halvin, vaan tarjoamme paljon vastinetta rahalle ja kilpailukykyiset käyttökustannukset.”