Skip To Content

Opelin uusien autojen tilauskanta voimakkaassa kasvussa Baltiassa

LänsiAuto-konserni on toiminut Opelin maahantuojana Suomessa ja Baltiassa joulukuusta 2018 lähtien. Yhtiöllä on 31 jälleenmyyjää Suomessa ja yhdeksän Baltiassa.

 

Opelin uusien autojen tilauskanta on haastavasta koronatilanteesta huolimatta voimakkaassa kasvussa Baltian liiketoiminta-alueella. Opel-myynti Baltian maissa on kasvanut yli 200 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

 

”Vaikka Baltian maissa koronatilanne on haastanut rajusti sekä asiakkaitamme että jälleenmyyjiämme, olemme saaneet tilauskannan kasvuun toimimalla aktiivisesti muuttuneessa toimintaympäristössä. Helmikuussa lanseerattu uusi Crossland vahvisti jo markkina-asemaamme ja keväällä lanseerattavat täysin uudistuneet Mokka ja Mokka-e tukevat entisestään positiivista kasvuamme Baltian maissa vuoden 2021 aikana”, toteaa LänsiAuton Baltian maajohtaja Tomi Mäkinen. 

 

Opelin markkina-asemaa Baltiassa ja erityisesti Virossa tulee entisestään vahvistamaan LänsiAuton käynnissä oleva Opel-autotalon rakentaminen Tallinnaan. Uusi Opel-lippulaivamyymälä avataan suunnitellusti alkusyksystä 2021.

 

”Elämme haastavia aikoja, mutta aktiivisuuden ja investointien avulla rakennamme LänsiAutolle ja Opelille vahvan aseman myös vallitsevan tilanteen helpottuessa. Olen todella kiitollinen sitoutuneen henkilöstömme sekä päämiehemme Opelin panostuksista, mistä Baltian myynnin kasvu on upea esimerkki”, kuvailee LänsiAuto-konsernin toimitusjohtaja Tommi Köninki.